sivut


-------

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

My bad


041 008 083 053 009 084

Heips, taas pitkästä aikaa. On ollut hirveesti kaikenlaista puuhaa ja paljon juttuja mielen päällä, joten en oo ehtinyt tänne mitään kirjottelemaan. Pahoittelut siitä. Nytkin pitäis oikeestaan lukea ens viikon kokeisiin, mut päätin tulla postailemaan.
Kuvat on kahden viikon takaisesta Halu-kuoron konsertista, jonka aiheena oli tänä vuonna J. Karjalaisen musiikki. Kaikkien pitkien kuoroharkkojen ja viimeisten iltojen väsyneen paniikin jälkeen oli ihana olla mukana kolmessa onnnistuneessa konsertissa. Olin myös viime vuonna mukana kuorossa, mut loppujen lopuksi en päässy itse esityksiin mukaan ollenkaan ja se paras osa jäikin kokematta. Onneks tänä vuonna pääsin kokemaan ton mahtavan yhteisfiiliksen. Nyt jo voikin alkaa jännittämään ensivuoden aihetta...!

Kuten sanottua, niin näiden kahden viikon sisään on mahtunu paljon kaikenlaista. Koulussa on ollu super pitkiä päiviä kuoron ja lehdenteon takia. Kavereita oon hädin tuskin ehtinyt näkemään ja monen kanssa en oo ollut kosketusetäisyydellä iäisyyksiin. En tiedä saako siitä syyttää koulua, mut syytän nyt kuitenkin. Koska oon helposti stressaantuvaa tyyppiä ja alan käymään aina liian nopeesti ylikierroksilla, stressi näkyy mun käytöksessä jonkun verran. Jos suihkin menemään naama vakavana ja en vastaa tervehdyksiin, oon varmaankin vaan liian uppoutunut omaan stressikuplaani. En todellakaan tarkotuksella halua olla kylmä ketään kohtaan. Joulun ja uuden vuoden jälkeen alkaakin jo rennommat jaksot ja vihdoin myös vanhojentanssiharkat. Jännittää! Nyt vielä viimeinen koeviikko ja sen jälkeen suunnataan hyvin ansaitulle joululomalle, puuh finally.


Olipa kiva postailla pitkästä aikaa. :-)


2 kommenttia:

  1. jee sansba! onneks joululoma alkaaa ♥ ja meil on ollu wanhojen harkkoja jo pari viikkoo, ne on niin kivojaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jeep loma tulee tarpeeseen! tiihii alkaispa meiän jo ♥

      Poista

Kiitti kommenteista!(:
Sanni&Lotta