sivut


-------

torstai 4. huhtikuuta 2013

Dying inside

Pahoittelen tekstin määrää, mut mul tuli vaan tunne, et pakko kirjottaa täst tänne.
Mun on viime aikoina ollu jotenki tosi huono olla. Oon huomannu jättäväni asioita tekemättä ja menettäny kiinnostusta sellasiin asioihin joista oon ennen pitäny. Tän lisäks oon ollu tosi tosi väsyny tekemään mitään tai menemään minnekään ja toisaalta samalla kaikista kauheimpia on ne hetket, ku joutuu pysähtymään ja ajattelemaan. Huomaamaan et oon aivan järkyttävän loppu. Oon aina aatellu, et mulla ei oo mitään roolia koulussa tai kaveripiirissä ylipäänsä, mut nyt alkaa tuntua et onkohan noin. Must on alkanu tuntumaan et en jaksa olla minä. Aina pitäis hymyillä, olla hauska ja hyvää juttuseuraa. Kuitenki vietetään aikaa yhdessä päivittäin, ni miks tuntuu, et aina ku poikkeaa siitä omasta oletetusta persoonasta saa kuulla, et "mikä sul nyt on", "mistäs nyt tuulee" tai jotain "älä ny viitti hei" tyylistä kommentointia. Aina ei vaan jaksa.

Mun on jotenki hämmentävän vaikee puhua täst aiheesta, koska en usko et olisin minkään virallisten määreitten mukaan masentunu. En oo puhunu mitään mun vanhemmille, koska ne vaan huolestuis ja saisin kuulla joka päivä hössötystä ja turhaa mussutusta, joka ei parantais asiaa yhtään. Tai pahimmassa tapauksessa voisin joutuu lopettamaan joitain harrastuksia, ku ne kuitenki tulkitsis tän pahan olon johtuvan liiasta kiireestä. Kaikesta väsymyksestä ja muista mieltä alas painavista asioista huolimatta en kuitenkaan usein päästä pahaa oloa näkymään ulospäin. En haluis antaa kenellekään huonoa ja negatiivista kuvaa. Mut tollanen omien tuntemusten piilottamine ja patoaminen sisälle on hirveen rankkaa. Voin vaan kuvitella kuin moni muu joutuu puristamaan suuria tunteita, oli ne sitte rakkautta, äkkiä ja yllättäen tulevaa surua tai masentavia ajatuksia, itsensä sisälle ja kärsimään siitä eniten itse. Todellisten tunteitten kertominen ei kuitenkaan varmasti koskaan vahingoita niitä kuuntelevia ja välittäviä ihmisiä, joita kunkin ympärillä varmasti on.
Mä oon padonnu tätä huonoo oloa jo liian kauan ja se kulminoitu eilen ja vielä suuremmin tänään. Eilen aamulla olin vielä vaan väsyny, mutta päivällä mun päätä alko vaivata mua pitkään kuormittaneet ajatukset ja ongelmat, joita en viitsi enempää avata. En enää oikeen kyenny olemaan se "oletettu persoona", millanen yleensä oon, vaan hirveet väsymyksen ja riittämättömyyden aallot pyyhki mun yli. Ootin bussia ja olin edellee ihan poissa. Mut sit se vaan alko. Miten yks niin pieni sana, ku "moi" voi saada kaikki muurit hajoomaan. En voinu mitään itelleni, purskahdin vaa itkuun just, ku bussi tuli ja itkin koko matkan. Itkin ku kävelin pysäkiltä kotiin ja viel kotona mun huoneen lattiallaki. En saanu sitä millään loppumaa. Yht äkkiä vaan havahduin siihe et mun hengitys oli tasaantunu ja nousin ylös hiukset liimaantuneena kasvoihi ja loputki meikit kaulaan asti valuneena. Tänään päätin silti mennä kouluun, koska aattelin et ei kukaan nyt minkään henkilökohtasten huolien ja murheitten takia kotiin jää. Koulussa en kuitenkaan pystyny kantamaan itteeni, vaan melkeen joka välitunti vaan tärisin ja itkin, koska mun oli vaan paha olla. Viimisellä välkällä olin saanu taas kerättyy itteni vessassa joten kuten kuosiin. Sit tietenkin ulos mennessä meiän opo tuli mua vastaan ja huomas et en oo ihan ok. Istuin hänen kans juttelemas koko viimisen tunnin ja oli ihanaa purkaa sydäntä jolleki aikuiselle. Jotenki tuntuu epätodelliselta, et pystyy kertomaan kaikki huolet jollekin, joka oikeesti on ihan puolituttu. Ja se puolituttu tuntee mut paremmin, ku moni muu. Tollasistaki ihmisistä pitäis osata olla niin isosti kiitollinen, vaikka niillä ei koulun ulkopuolella oo mitään osuutta oppilaittensa elämään. Mä en tiiä muista, mut ite arvostan ja ihailen muutenki opettajia, ja erityisesti meiän opoo, tosi paljon.
Edelleen oon tosi väsyny ja toivon et tollasia kohtauksia ei enää tulis. Yritän vaan sanoo, et kertokaa ajoissa mitä teiän sisällä tapahtuu. Ja kuunnelkaa jos joku muu haluu tulla purkamaan sydäntään teille, koska se on se paikka mis ystävyys oikeesti mitataan. Mulla on maailman ihanimpia ystäviä ja nyt ku itellä menee huonosti ni niitten merkitys vast korostuuki. Tänään oon nojannu niin moneen lohduttavaan olkapäähän, et alan kohta taas itkee pelkästä liikutuksesta. Mulla ei vois olla tän parempia kuuntelijoita ympärillä, oon niin kiitollinen teistä. ♥
Mun elämä ei olis mitään ilman ystävien tukea ja toivottavast kaikki muutki tajuaa viimeistään nyt, et ei täällä yksin oo tarkotus selvitä.



16 kommenttia:

  1. Voi eeei haluisin kirjottaa jonku ihanan pitkän kommenti mut en saa mitää fiksuu päähäni:( mut pärjäile ja toivottavasti saat kaikki asiat kuntoo ja kyl se siitä iloks jossai vaihees muuttuu♥

    VastaaPoista
  2. Voi ei se mitää,kiitos hurjasti <3

    VastaaPoista
  3. Kirjotit niin ihanasti ja niin hyvin! tuli niin paha olla ku luki tommosta tekstiä, että melkeen itkin ku luin tota, ku oon kokenu just samaa ja se on vaan jotain niin käsittämätöntä tunteitten myllerrystä. Mutta hei, tästäki sää selviät! Aina aatellaan, että ihminen on tosi vahva ja hyvä itsetunto jos osaa sanoo vastaan ja selviää kaikesta ja on semmonen supernainen. Mutta ei se niin oo, ne on mun mielestä paljon vahvempia ihmisiä, jotka on jo romahtanu väsymyksestä tai jostain muusta ja on noussu sieltä kaiken paskan seasta ylös!

    Tiiät varmaan sen kaija koon kappaleen Kaunis rietas onnellinen? Sen sanat on aina niin osunu hyvin, ku on ollu vaikiaa. Kaikesta selviää, usko pois! :) tsemppiä ja isot halit täältä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, samoin oli itkus pidättelemistä ku luin tätä kommenttia. Voin todeta olevani ihan täysin samaa mieltä sun kanssa. Ei sellasii superihmisiä ookkaan, luulin olevai yks, mut todellisuus tuli vastaa. Oot niin oikeessa noist biisin sanoistaki. Kiitos tuhannesti, kyllä tästä vielä noustaan! <3

      Poista
  4. tuttu tunne ! voimia <3

    VastaaPoista
  5. Sulla on vaa kevät masennusta! ootas vaan ku kesä tulee nii tulee paljo parempi mieli (:ja tiiän mistä puhut koska noi sun tuntemukset on aivan liian tuttuja mullekki! voimia täältäkin päin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih niimpä, tulis vaa se kesä jo :/ kiitti paljon henna!<3

      Poista
  6. voi sannni sua rakas pieni :( koita jaksaa, elämä on joskus vähän raskasta mutta ei sunkaan tarvii mitä vaan kestää pelkästään muiden takia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milja oot ihana, onneks nähään huomenna! <3

      Poista
  7. tää kuulostaa oudolt mut mul on ollu iha sama homma, mulla ei oo tavallaa ees ollu syytä olla mitenkää masentunu mut liia rankka treenaamine ja koulukiireet ja kauhee stressi sit purkautu kolmenpäivän itkukautena ja nyt taas elämä hymyilee :) ja mullaki monesti se tunne ettei vanhempia viittii vaivaa tai et kavereitakaa ei välttämättä kiinnosta ja en haluais valittaa mistään ''turhasta''. Kaikista vaikeinta on se kun osaan peitellä mun tunteet niin hyvin ku oon semmonen moottoriturpa ja nauran aina ni kukaan ei välttämättä edes huomaa et en voi hyvin. Ja sama homma et aina ei vaan jaksa :( mut hei kevättä kohti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et olis voinu paremmin kuvata tätä, mul on JUST samalla tavalla vaan liian hyvä taito peitellä oikeet fiilikset! Ja toi "turhalla" vaivaaminen kuulostaa kans niin tutulta. Kiitti ymmärryksestä ja kevät kevät tule jo!! <3

      Poista
  8. Mulla oli toi ihan sama tilanne just kuukaus sitten etten meinannu aamusin saada itteäni sängystä ylös ja olin vaan koko ajan ulkona kaikesta ja ihan loppuun palanu ! Ja saman kanssa huomasin että puolitutulle oli helpompi kertoo tosin vaikka mun puolituttu on mun paras kaveri niin silti kun se on mulle aika uus ihminen eikä se tiedä musta kaikkea niinku kaverit jotka on tuntenu sut jo kauan! Ja se aika oli kyllä just sellasta että mietti itekseen että eihän mulla nyt mitään masennusta voi olla mutta siltä kuitenki tuntu ja mikään ei vaan yksinkertasesti sujunu ja minä ainaki olin samalla kaikkea vastaan. Kun ekaa kertaa talven jälkeen paisto aurinko ja muut oli ihan jeejeejee aurinko ni minä sitten ylipositiivisena persoonana totesin että hyi toi häikäsee menis pois...nyt onneks oon päässy sen vaiheen yli ja nautin auringosta :) voimia sulle tiiän että toi menee pian ohi ja mulle voi tulla puhumaan jos haluut koska tiiän tunteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, no onneks sul sujuu jo paremmin! Ja kiitos, kuin ihana kuulla<3

      Poista

Kiitti kommenteista!(:
Sanni&Lotta